On melkein joulu. Ulkona on pakkasta, mutta lunta ei suurista odotuksista huolimatta ole satanut lainkaan. Lapsilla on koulua enää muutama päivä jäljellä ja tätä vuotta on jäljellä vain vähän enemmän. Tuntuu käsittämättömältä, miten nopeasti tämä ensimmäinen vuosi uudessa kotimaassa on mennyt.
En voi olla muistelematta sitä, kuinka tasan vuosi sitten hyvästelin työpaikkani ihmiset ja tiimini jäsenet. Sumein silmin ja kompastelevin jaloin kannoin pahvilaatikossa tavaroitani autoon. Vaikka jäin vain virkavapaalle, tunsin voimakkaasti kuinka yksi ajanjakso elämässäni päättyi. Paluuta vanhaan tehtävään tai vanhan tiimiin ei enää ollut. Itkin koko matkan ajaessani kotiin.
Vasta ensimmäisten kuukausien muuttotohinasta selvittyäni ymmärsin, kuinka väsynyt oikeastaan olinkaan. Vuosien tiivis työnteko ja pienet lapset olivat vaatineet veronsa. Tunsin itseni onnekkaaksi, että olin saanut mahdollisuuden astua työelämästä sivuun.
Itseni ja läheisteni yllätykseksi viihdyin hyvin kotona. Se ei ollut lainkaan sanottua, sillä työn tekeminen oli aina ollut tärkeä osa identiteettiäni, samalla myös intohimoni. Olin rakastanut vanhaa työtäni ja tuntenut olevani tärkeä. En epäröinyt asettaa tarvittaessa työtä perheen tarpeiden edelle.
Vuosi on kulunut ja asiat ovat saaneet uudenlaista perspektiiviä. Vaikka kaipaan työtä ja sen myötä syntyvää yhteisöllisyyttä, en haaveile paluusta vanhaan.
Olen vuoden aikana terveellisellä tavalla oppinut, kuinka kukaan ei ole korvaamaton. Itsensä uhraaminen työn alttarille ei palvele työntekijää eikä työnantajaa.
Ja vaikka joskus yön pimeinä tunteina sätin itseäni typeryydestä ja työurani pilaamisesta, niin päivällä näen asiat valoisammin. Haluan uskoa, että elämä kantaa ja jossain minua odottavat uudet ja kiinnostavat työtehtävät.
Toivon myös, että olen oppinut tästä sapattivapaasta jotain ja osaan tulevaisuudessa työskennellä toisin. Haluan löytää sellaisen työelämän tasapainon, joka jättää tilaa ilolle ja elämisen kepeydelle.
Mutta juuri nyt haluan nauttia tästä hetkestä. En halua kiirehtiä elämääni täällä, sillä kerrankin minusta tuntuu, että olen oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Katsahdan ulos ikkunasta. On alkanut sataa lunta.
Oikein rauhaisaa joulua kaikille teille näkymättömille ystävilleni, jotka olette lukeneet kirjoituksiani vuoden aikana. Paljon onnea uudelle vuodelle!
