Olemme muuttaneet Suomeen ja takaisin omaan vanhaan kotiimme, vaikka huonekalumme eivät ole vielä saapuneetkaan. Ystävät ja sukulaiset ovat auttaneet meitä alkuun lainaamalla arjen pyörittämiseen välttämättömiä tavaroita. Olemme saaneet lainaksi niin kattiloita, klaffituoleja kuin patjojakin. Yllättävän vähällä pärjää.
Mieheni on vielä Amerikassa ja lapset ovat aloittaneet koulun. Tyhjä talo on aivan hiljainen. Ärhäkkä kesäflunssa on vetänyt olon matalaksi. Ulkona paistaa aurinko ja takapihan villiintynyt puutarha odottaa turhaan raivaajaa.
Lepään olohuoneen sohvan virkaa esittävällä patjalla ja selailen siskoltani saaman matkatelkkarin kanavia. Jostain syystä suomalaiset tosi-tv-ohjelmat eivät sytytä. Sen sijaan kyllä iloitsen kunnollisista ja puolueettomista uutislähetyksistä.
Ystäväni soittaa varmistaakseen, että olen aloittanut jo aktiivisesti uuden työn hakemisen. Mumisen jotain ja vetoan surkeaan olotilaani. Häneltä ei heru säälipisteitä. Hän on itse juuri joutunut ensimmäisten joukossa lähtemään suuren IT-alan yrityksen palveluksesta.
- Ymmärrätkö, että me juoksemme työnhakijoiden tsunamin edessä. Nyt pitää olla ripeä!
En viitsi sanoa hänelle, että on olemassa kahdenlaisia ihmsiä. Niitä, jotka vaaran hetkellä toimivat ja niitä, jotka käpertyvät odottamaan mitä tapahtuu. Ystäväni on selkeästi päättänyt pitää huolta, että kuulun ensimmäiseen ryhmään.
Hän pitää minulle palopuheen siitä, kuinka ihana ja osaava olen ja kuinka työnantajat vain odottavat, että saavat palkata minut. Minä taas muistutan häntä siitä, kuinka typerä, ymmärtämätön ja epävarma hänen työnantajansa oli, kun päästi hänet, huippuammattilaisen ja upean tyypin, menemään. Kurkkuuni sattuu, kun nauramme.
Puhelun jälkeen oloni on paljon parempi. Suljen matkatelkkarin, vaikka sieltä olisi vaihteeksi tulossa amerikkalaista tosi-tv-ohjelmaa. Laitan silmät kiinni hetkeksi ennen kuin käynnistän tietokoneeni. Minua hymyilyttää. Rakastan teitä ihanat ystäväni. On hienoa olla kotona!
Ps. En vielä tiedä mitä teen tämän blogin kanssa, mutta ainakin kirjaan siihen vielä hetken paluumuuttajan ajatuksia.
