Äitibrändiä rakentamassa

On rauhallinen arki-ilta ja lapset ovat jo menneet nukkumaan. Luen suomalaisia aikakausilehtiä, joita edellisellä viikolla käyneet ystäväni ovat tuoneet ison pinon.

Huomaan, että monissa lehdissä on juttua itsensä brändäyksestä. Brändit eivät kuulu enää yritysmaailmaan, vaan meistä jokainen voi tietoisesti lisätä omaa vaikuttavuuttaan. Siihen erityisesti sosiaalinen media ja sen verkostot antavat hyviä työkaluja. Ja kun työnantajat etsivät sopivia työntekijöitä entistä useammin verkosta, ei ole ihan merkityksetöntä se, minkälaisena persoonana siellä hääräämme.

Seuraavana aamuna vien poikaani kouluun. Ilma on syksyisen kirpeä ja kuulas. Katson kuvaani auton peilistä ja huomaan, että hiukset ovat jääneet kampaamatta. Näky ei ole kovin edustava, sillä kiireessä olen myös tempaissut päälleni vanhat pihaverkkarit. Poikani katsoo minua vakava ilme kasvoillaan.
- Et kai aio sitten tulla hakemaan minua koululta tuon näköisenä, hän kysyy huolestuneena.

Naurahdan ja lupaan siistiytyä iltapäivään mennessä. Ilmeisesti homssuinen äiti heikentää poikani brändiä tämän koulukavereiden silmissä.

Tarvitsemme brändäystä työelämässä menestymistä varten. Mutta se ei taida enää riittää. Lapseni kamppailevat amerikkalaisen koulumaailman kovassa kulttuurissa. Menestymistä mitataan sillä, kuka on suosittu ja kuka jää yksin. Ehkä oman erityisyyden vahvistamista pitäisi opettaa jo koulussa. Ajatus ei tunnu ihan mahdottomalta, sillä 10-vuotias poikani opiskelee jo power point -esitysten tekemistä.

Itsensä brändäys voi auttaa selviämään vaikeista tilanteista. YLEX:n nuorisotoimittaja Sippo kertoi eräässä haastattelussa, kuinka hänen nettipersoonansa on vahvempi ja rohkeampi versio hänestä itsestään. Hän laittaa tämän korotetun persoonan päälleen myös reaalielämässä silloin, kun hänen pitää työnsä puolesta tehdä ihan hulluja juttuja.

Ajan kotiin ja mietin samalla millaista äitibrändiä olen mahtanut tiedostamattani rakentaa. Olisiko minun syytä korottaa omaa persoonaani hieman kotiväen silmissä? Uusi kampaus ja uudet verkkarit eivät taida kuitenkaan riittää. Vahvassa brändissä pakettia tärkeämpi on sisältö ja se, että ymmärtää asiakkaan tarpeet.

Ehkä nalkuttava imurin varressa roikkuva äiti ei ole sellainen brändi, jolla ansaitaan lasten arvostusta ja rakkautta.

Ja koska nykypäivän brändiä rakennetaan vahvassa vuorovaikutuksessa, ei äitibrändiäkään voi rakentaa yksin. On mentävä lasten lähelle, kuunneltava, otettava palaute vastaan ja tehtävä pitkäjänteisesti töitä.

Vaalikampanjaa Amerikan tyyliin

Vaalit lähestyvät ja sitä myöten myös tv:n vaaliväittelyt. Odottelen illan ohjelman alkamista ja lueskelen samalla päivän lehteä.

Lukuhetki keskeytyy, kun dramaattinen mainosmusiikki täyttää huoneen. Tv-ruutuun ilmestyy mustavalkoisia lähikuvia naisen kasvoista. Valitut kuvakulmat saavat hänet näyttämään epämielyttävältä. Musiikki tiivistyy ja mustat voimakkaat kirjaimet iskeytyvät ruutuun: Hän on valehtelija ja voi valehdella sinulle myös huomenna!

Kyseessä ei ole amerikkalaisen tosi-tv:n mainos, vaan vaalimainontaa tyypillisimmillään. Mitä paremmin ehdokkaat onnistuvat mollaamaan vastapeluria, sen parempi. Kilpailijan menneisyydestä löydetyt luurangot ovat omalle vaalikampanjalle kuin lottovoitto.

Suomalaiseen asialliseen vaalikulttuuriin tottuneena täkäläinen kampanjointi ihmetyttää. Suomessa ehdokkaat puhuvat uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Tien varsien kuvissa he hymyilevät rusoposkisina kukkien ja leppäkerttujen ympäröiminä.

Tunnustan, että hetken aikaa huvitan itseäni kuvittelmalla miten hersyviä herjamainoksia suomalaisista politiikoista saisikaan aikaan.

Vaaliväittely alkaa. Paikalla studiossa on kaksi senaattoriehdokasta: republikaani ja demokraatti. Toinen paikkaansa puolustava ja konkari ja toinen nuori ärhäkkä haastaja. Vanha konkari jää nopeasti altavastaajaksi, kun ärhäkkä pääsee vauhtiin. Hän yhdistää huolettomasti faktaa ja fiktiota. Hän panettelee taitavasti vastaehdokastaan ja keittää sellaista soppaa, että yskittää. Mutta hän on vakuuttava ja katsoo kansaa suoraan silmiin. Pelottavaa, sillä hänet varmasti valitaan.

En ole kuitenkaan ainoa, jota nykyinen vaalikeskustelu Yhdysvalloissa kummastuttaa. Kun ehdokkaat keskittyvät toistensa sättimiseen, äänestäjä unohtuu. Keskustelun taso ei vakuuta ja maan tulevaisuuden kannalta tärkeät asiat jäävät käsittelemättä. Tästä huolestuneena oman kaupunkimme paikallisvaikuttajat päättivät ennen vaaleja perustaa puolueettoman toimikunnan herättämään yhteiskunnallista keskustelua, kun politiikoista ei siihen ole ollut.

Seuraavana päivänä vien ystäväni tytärtä kouluun. Hän kertoo, että heillä oli käynyt edellisenä iltana vieraita. Ovikello oli soinut ja sisään oli astunut paikallinen edustajaehdokas. Häntä ei ollut haitannut se, että perheellä ei ole äänioikeutta.
- Kerrothan minusta ystävillesi, hän oli lähtiessään pyytänyt hymyillen perheen äidiltä.

Onneksi on siis myös toisenlaisia esimerkkejä. Auton takapenkillä istuvan pikkutytön silmät loistavat, kun hän muistelee kohtaamista. Ehdokas ja hänen sanomansa oli tehnyt tyttöön suuren vaikutuksen.

Ehkä politiikalla on vielä tässäkin maassa toivoa.