On jo aivan kesä ja menossa viimeiset koulupäivät. Istumme tyttäreni kanssa High Schoolin medialuokassa. Olemme ESL-ohjelman kevättilaisuudessa, jossa palkitaan kuluneena kouluvuotena menestyneitä oppilaita. Tytärtäni jännittää ja hän nykii lyhyttä hamettaan alaspäin. Hänkin on saamassa palkinnon hienosti menneestä kouluvuodesta.
ESL eli English as a Second Language -opetusohjelma on Amerikan koulujärjestelmän lahja maahanmuuttajille. ESL-opetusta annetaan niin peruskouluissa kuin yliopistoissakin.
- Tavoitteenamme ei ole vain se, että opitte puhumaan kuin syntyperäiset amerikkalaiset, vaan tähtäämme korkeammalle. Tavoitteenamme on luoda teille sellainen kielellinen pohja, jonka avulla avautuvat arvostetunkin collegen ovet, kaupungin opetusohjelman johtaja sanoo avauspuheessaan.
Seuraavaksi salin eteen kutsutaan kaikki ohjelmasta tänä vuonna valmistuvat seniorit. Edessämme seisoo kymmenkunta nuorta, jotka ovatkin kaikki aloittamassa akateemista taivaltaan. Kuvaavaa on, että eurooppalaiset ja japanilaiset nuoret lähtevät opiskelemaan kotimaidensa yliopistoihin, kun taas Latinalaisesta Amerikasta muuttaneet nuoret taas aloittavat opintonsa paikallisessa Community Collegessa. Maahanmuuttajien opiskelupaikan valintaa ohjaa edelleen vahvasti taloudelliset reunaehdot.
Opettajat alkavat jakaa palkintoja. Suurin osa niistä menee odotetusti japanilaisille nuorille. Palkintoja ei kuitenkaan jaeta pelkästään akateemisista saavutuksista. Moni palkinto annetaan koulun arvojen mukaisesta toiminnasta. Ystävällisyys, kohteliaisuus ja avuliaisuus ovat ominaisuuksia, joihin nuoria kannustetaan.
Tyttäreni käy hakemansa oman palkintonsa. Hän näyttää iloiselta. Olen ylpeä ja onnellinen hänen puolestaan. Ensimmäinen kouluvuosi 2700 oppilaan High Schoolissa ei ole ollut helppo.
Eräs opettaja liikuttuu vahvasti jakaessaan palkintoa vuosikurssinsa parhaalle ESL-oppilaalle.
- Muistakaa tämän oppilaan nimi. Hänestä tulee vielä jotain suurta. Hän on lahjakas, mutta myös uskomattoman hyvä ja auttavainen ihminen. Hänen ilmaisunsa ja argumentointinsa on käsittämättömän kypsää ja hänen opettamisensa on ollut minulle kunnia. Tälläisia oppilaita tulee vastaan vain kerran opettajan uralla. Nyt voin jäädä eläkkeelle, hän naurahtaa ja pyyhkii kyyneleitä silmäkulmistaan.
Suomalaiseen neutraaliin palautteeseen tottuneena, minua ihan punastuttaa moinen kehuminen. Vilkaisen ympärilleni näkyykö oppilaiden keskuudessa hihitystä, ilmeilyä tai kateellisia katseita. Yllätyn näkemästäni.
Nuoret ovat oikaisseet ryhtinsä ja he katsovat palkinnon saanutta tyttöä ihaillen ja näyttävät olevan aidosti hänen puolestaan iloisia. Toisen saamat kehut eivät näytä heitä lannistavan. Päinvastoin, he katsovat opettajaa silmät loistaen ja päättäväinen ilme kasvoillaan: Ensi vuonna on minun vuoroni tehdä teidät ylpeäksi, ensi vuonna on minun vuoroni loistaa.
Kiitos kaikille opettajille. Hyvää ja ansaittua kesälomaa!
