On uskomattoman kaunis aamu. Aurinko paistaa ja ilma on lämmin. En voisi millään uskoa, että on vasta tammikuu.
Asuinalueemme New England tyyliset puutalot ovat viehättäviä ja ne ovat tien varsilla rivissä kuin nukkekodit. Talojen pihat ovat moitteettomassa kunnossa, vaikka on keskitalvi. Nurmikoilla ei loju oksia eikä puunlehtiä. Ikivihreät istutukset ovat kauniita talvellakin. Vastaantuleva pariskunta tervehtii kohteliaasti. Kaikki on niin siistiä ja siloteltua, että ajattelen eksyneeni leikkikaupunkiin.
Seuraavana päivänä hyppään junaan ja jo matkalla tunnen kuinka uusi energia virtaa kehooni. Vain tunnin matkan päässä on suuri rakkauteni, New York. Kaupunkia lähestyttäessä maisemat muuttumat. Sievät pikkukaupungit jäävät taakse ja junan ikkunasta näkyvät valtavat Harlemin satojen tuhansien asukkaiden kerrostalokompleksit.
Perillä pysähdyn jälleen ihailemaan Grand Central -asemarakennuksen kirkkomaista kauneutta. Se on mielestäni yksi kaupungin kauneimmista rakennuksista. Liityn ihmisjoukon vietäväksi ja päädyn pilvenpiirtäjien varjostamalle kadulle. Olen iloinen, että minulla ei ole tarkkaa suunnitelmaa. Voin kulkea päämäärättömästi ja ihailla suurkaupungin värejä ja voimaa.
New Yorkissa tunnen kuuluvani joukkoon. Olen osa kaupungin väenpaljoutta, yksi muiden tuhansien joukossa. Vaikka olen yksin, en ole yksinäinen. Ja jälleen kerran vaikutun kaupungin viehätysvoimasta. Koko ajan näkyy ja tapahtuu jotain kiinnostavaa. Taide ja kulttuuri virtaavat kaduilla, ihmiset uskaltavat erottautua ja tuntemattomat voivat tutustua.
Illalla Manhattanin valot jäävät taakse ja juna kolistelee kohti uneliasta kotikylääni. Ulkona on pimeääkin pimeämpää ja minua nukuttaa. Viereisellä penkillä toisilleen tuntemattomat matkustajat alkavat jutella. Pian saan kuulla heidän elämäntarinansa.
Tässä vinkkejä New Yorkiin matkaaville. Ilahdun myös aina uusista hauskoista vinkeistä!
