Etujoukoissa saapuva rehevä rouva pysähtyy oman paikkansa kohdalle ja alkaa rauhassa purkaa tavaroita kassistaan istuinpenkille. Koko jono hänen takanaan seisoo. Minua alkaa jo moinen kuhnailu ärsyttää, mutta takana seisovat matkustajat nojaavat tyynesti koneen istuinpenkkeihin ja odottavat. Heitä ei moinen hidastelu hermostuta. Kukaan ei huokaile, kiroile eikä edes pyöritä silmiään.
Sama karibialainen kiireettömyys näkyy lomallamme joka paikassa. Hotellin aamukahvi tulee, kun on tullakseen ja lounasta nautitaan kaikessa rauhassa. Aurinko paistaa ja ulkona on lämmin. Mitäs tässä turhia hötkyilemään.
Ja kun päiväkävelyllä ohitamme katukauppaa tekevän korumyyjän, hän huudahtaa peräämme:
- Hei ladies! Mihin teillä on oikein kiire? Tämä on pieni kaupunki. Ehditte kyllä nähdä kaiken hitaamminkin!
Ja ihme kyllä, letkeä tunnelma tarttuu. Kahdessa aurinkoisessa laiskan raukeassa lomaviikossa krooninen kiireen tunne katoaa ja arjen huolet hälvenevät. Sana "pitäisi" pyyhkiytyy sanavarastostani. Makaan aurinkotuolissa ja katselen ohi leijuvia pilviä. Voinko viedä tämän olotilan mukanani kotiin ja lopettaa turhan kiirehtimisen?
En tiedä onnistunko, mutta ehkä jotain karibialaista jää sieluuni. Paluumatkalla jonotan pääsyä lentokoneeseen. Tällä kertaa olemme viimeisten matkustajien joukossa. Jono pysähtyy ja minua hymyilyttää. Mikäs kiire tässä, ehtiihän perille hitaamminkin.
Barbados on pieni saari Karibialla. Se on vain 34 km pitkä ja 23 km pitkä. Asukkaita sielä on noin 285 000. Saari on entinen Brittien siirtomaa, joka itsenäistyi vuonna 1966. Barbadoksella on julkinen terveydenhuolto ja koulujärjestelmä ja sen pääelinkeino on turismi.
