tiistai 30. elokuuta 2011

Hurrikaani Irene

Poikani on jäänyt koukkuun TV:n sääkanavaan. Ennen lomaamme jouduin rajoittamaan kanavan katsomista, kun myrskyt, maanjäristykset ja tulvat alkoivat tulla öisin hänen uniinsa. Nyt myrskyuutisten katsomista ei voi enää estää. Uutiset lähestyvästä hurrikaanista täyttävät kaikki tiedotusvälineet.

Vuokraemäntämme soittaa ja pyytää siirtämään kaikki puutarhahuonekalut sisälle. Amerikkalainen ystäväni kehottaa täyttämään ammeen vedellä siltä varalta, että vesi katkeaa. Naapurimme uskovat, että menetämme sähköt aivan varmasti. Noudatan minulle kerrottuja ohjeita ja hankin pattereita, vettä ja kuivamuonaa. Pakkaan passimme ja muut tärkeät paperit yhteen kassiin. Varmistan, että radiomme toimii myös ilman sähköä.

Sääennustuksen mukaan hurrikaani pyyhkäisee ylitsemme sunnuntaina aamuyöllä. Lauantaiaamuna mieheni soittaa ja kertoo, että hänen lentonsa on peruttu ja hän pääsee Euroopasta kotiin vasta tiistaina. Pettymys purkautuu hätäännyksenä.
- Kuka meidät sitten pelastaa talon raunioista, jos et ole edes tällä mantereella?

Lauantai on helteinen ja aurinkoinen päivä. Toimitan normaaleja asioita, käyn jumpassa ja kaupassa, pesen pyykkiä ja laitan ruokaa. Silti ilmassa on odotusta ja iltaa kohti kylämme hiljenee.

Pikku hiljaa tuuli yltyy ja alkaa sataa. Katsomme lasten kanssa telkkaria kunnes puolen yön aikaan kömmimme talomme maan alla sijaitsevaan kerrokseen nukkumaan. Olemme varmuuden vuoksi siirtäneet sinne sänkymme. Tyttäreni ottavat rennosti, mutta poikaani hermostuttaa. Rauhoitan häntä, kellarissa olemme turvassa.

Kun valot sammuvat, pelko kuristaa kurkkuani. En tiedä mitä odottaa. Osaanko toimia oikein ja olla hädän hetkellä viisas ja rohkea? Pystynkö suojelemaan lapsiani vaaran uhatessa? Makaan ja yritän kuunnella tuulta, mutta alhaalla kellarissa kuuluu vain ilmastointilaitteen tasainen hurina.

Aamulla herään aikaisin ja hiivin yläkertaan. Huokaan helpotuksesta. Meillä on edelleen katto tallella, sähköt toimivat eikä puitakaan ole kaatunut talon päälle. Vesi on noussut, mutta on vielä kaukana talosta. Keitän itselleni kahvia ja avaan telkkarin. Hurrikaani Irene on menettänyt voimaansa ja lähestyy meitä trooppisena myrskynä.

Pikkuhiljaa myös lapset kömpivät alakerrasta. Ulkona ryskyy ja paukkuu. Käperrymme sohvalle seuraamaan yhdessä sääkanavan lähetystä. Pieni säämieheni kurkkii ulos ikkunasta ja selostaa myrskyn liikkeitä. Päivänvalossa en enää pelkää.


Tulvat aiheuttivat pahinta tuhoa. Puistomme näytti aamulla tältä.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Fillaritytöt ja fillaripojat

Lämmin ja kostea kesä on saanut rikkaruohot kukoistamaan. Suurimmat ovat miehen korkuisia, enkä saa niitä nyhdettyä aikaeron väsyttämillä voimillani. On pakko hakea järeämpiä työkaluja autotallista. Tallin nurkassa on hämähäkin seittien peittämä kasa polkupyöriä. Ne näyttävät hieman erilaisilta kuin koti-Suomessa asuvien ystävieni pyörät.

Ensimmäisen kerran kerran lomallani kiinnitän huomiota pyöräilyyn, kun siskoni saapuu baariin uudella pyörällään. Kyseessä ei ole mikä tahansa pyörä vaan oliivinvihreä kaunotar Specialized Globe Haul.  Kotiin lähtiessä keräännymme porukalla ihailemaan sen sulavaa muotoilua. Siskoni esittelee ylpeänä erityisesti sen kaarevaa vanerista taivutettua tarakkaa.

Jokin aika myöhemmin istumme iltaa kesäpaikassamme. Ystäväni kertoo, että hän haaveilee sekä uudesta työpaikasta että uudesta pyörästä. Hän on luvannut itselleen, että kun saa ensimmäisen, voi palkkioksi hankkia myös jälkimmäisen. Pyörän hän on jo katsonut jo valmiiksi; naisellisen ihanan Pelago-pyörän. Ihastelemme sen kuvaa netistä ja tunnustan, myös minun sydämeni alkaa sykkiä kiihkeämmin. Seurueemme keskustelu pyöristä jatkuu. Ja kun puhe kääntyy Brooksin nahkaisiin satuloihin ja pyörälaukkuihin, pöytään laskeutuu kunnioittava syvä hiljaisuus.

Ja kuin sattumalta myös kesäkirjassani puhutaan pyöräilystä ja Manhattanin fillaripojista. Niillä ei tarkoiteta pyörälähettejä, vaan niitä Clark Cablen näköisiä, pörrötukkaisia intellektuelleja, jotka kesyttämättöminä puikkelehtivat Manhattanin ruuhkassa. Kirjailijan mukaan heidän kanssaan voi pitää hauskaa, mutta lopulta he rakastavat vain pyöriään ja vapauttaan.

En voi olla ajattelematta haavetta vapaudesta, kun professoriystäväni saapuu tapaamiseemme torikahvilaan. Hän viilettää paikalle uudella Fixi-pyörällään. Vastuulliselle perheenisälle päivittäinen pyöräilyseikkailu Helsingin mukulakaduilla tuo uutta sykettä elämään. Hän tilaa kahvin eikä kestä kauaakaan, kun pyörän ympärille on kertynyt ihailijoiden joukko.

Pyöräily ei selkeästi ole Suomessa asuville ystävilleni vain kuntoilua tai siirtymistä paikasta toiseen. Kyse on jostain isommasta. Jos vapauden kaipuuseen ostettiin ennen moottoripyöriä, niin nyt panostetaan arvoiltaan kestävämpiin polkupyöriin.

Autotallimme nurkkaan hylätyt pyörät eivät ole mieltä ylentävä näky. Rämistelen oman pyöräni kasasta ja tuon sen ulos aurinkoon. Pyörä on äitini peruja, vaihdepyörä jostain 80-luvulta. Pyyhkäisen kädelläni pölyt satulasta. Oikeastaan se on aika kaunis.

Olen muuten ostanut uuden kameran, joten jatkossa on luvassa enemmän kuvia.