tiistai 30. elokuuta 2011

Hurrikaani Irene

Poikani on jäänyt koukkuun TV:n sääkanavaan. Ennen lomaamme jouduin rajoittamaan kanavan katsomista, kun myrskyt, maanjäristykset ja tulvat alkoivat tulla öisin hänen uniinsa. Nyt myrskyuutisten katsomista ei voi enää estää. Uutiset lähestyvästä hurrikaanista täyttävät kaikki tiedotusvälineet.

Vuokraemäntämme soittaa ja pyytää siirtämään kaikki puutarhahuonekalut sisälle. Amerikkalainen ystäväni kehottaa täyttämään ammeen vedellä siltä varalta, että vesi katkeaa. Naapurimme uskovat, että menetämme sähköt aivan varmasti. Noudatan minulle kerrottuja ohjeita ja hankin pattereita, vettä ja kuivamuonaa. Pakkaan passimme ja muut tärkeät paperit yhteen kassiin. Varmistan, että radiomme toimii myös ilman sähköä.

Sääennustuksen mukaan hurrikaani pyyhkäisee ylitsemme sunnuntaina aamuyöllä. Lauantaiaamuna mieheni soittaa ja kertoo, että hänen lentonsa on peruttu ja hän pääsee Euroopasta kotiin vasta tiistaina. Pettymys purkautuu hätäännyksenä.
- Kuka meidät sitten pelastaa talon raunioista, jos et ole edes tällä mantereella?

Lauantai on helteinen ja aurinkoinen päivä. Toimitan normaaleja asioita, käyn jumpassa ja kaupassa, pesen pyykkiä ja laitan ruokaa. Silti ilmassa on odotusta ja iltaa kohti kylämme hiljenee.

Pikku hiljaa tuuli yltyy ja alkaa sataa. Katsomme lasten kanssa telkkaria kunnes puolen yön aikaan kömmimme talomme maan alla sijaitsevaan kerrokseen nukkumaan. Olemme varmuuden vuoksi siirtäneet sinne sänkymme. Tyttäreni ottavat rennosti, mutta poikaani hermostuttaa. Rauhoitan häntä, kellarissa olemme turvassa.

Kun valot sammuvat, pelko kuristaa kurkkuani. En tiedä mitä odottaa. Osaanko toimia oikein ja olla hädän hetkellä viisas ja rohkea? Pystynkö suojelemaan lapsiani vaaran uhatessa? Makaan ja yritän kuunnella tuulta, mutta alhaalla kellarissa kuuluu vain ilmastointilaitteen tasainen hurina.

Aamulla herään aikaisin ja hiivin yläkertaan. Huokaan helpotuksesta. Meillä on edelleen katto tallella, sähköt toimivat eikä puitakaan ole kaatunut talon päälle. Vesi on noussut, mutta on vielä kaukana talosta. Keitän itselleni kahvia ja avaan telkkarin. Hurrikaani Irene on menettänyt voimaansa ja lähestyy meitä trooppisena myrskynä.

Pikkuhiljaa myös lapset kömpivät alakerrasta. Ulkona ryskyy ja paukkuu. Käperrymme sohvalle seuraamaan yhdessä sääkanavan lähetystä. Pieni säämieheni kurkkii ulos ikkunasta ja selostaa myrskyn liikkeitä. Päivänvalossa en enää pelkää.


Tulvat aiheuttivat pahinta tuhoa. Puistomme näytti aamulla tältä.

2 kommenttia:

  1. koskettava tarina! ihan tuli melkein kyynel silmään kun eläydyin osaasi...onneksi ei tämän enempää jännittäviä käänteitä tällä kertaa! Ja hienosti olisit pärjännyt mitä tahansa olisi tapahtunut! :-)

    VastaaPoista
  2. Hui, olipa kokemus! Onneksi myrsky heikentyi matkalla, eikä aiheuttanut enempää tuhoja. Rohkeita olette :)

    VastaaPoista