Vanhempani ovat tulossa muuttomme jälkeen ensimmäistä kertaa luoksemme kylään. Aivan kuin heidän tulonsa kunniaksi aurinko tulee esiin pilven takaa ja saa etupihallamme kukkivat pensaat näyttämään entistäkin kauniimmilta.
Istun olohuoneen sohvalla ja odotan heitä malttamattomana. On hassua, miten niin tuttujen ihmisten tulo voi saada perhoset vatsassa lepattamaan. Aamupäivällä olen täyttänyt jääkaapin, ajanut nurmikon ja järjestänyt tavarat paikoilleen. Talommekin on valmis vastaanottamaan vieraat.
Pitkältä tuntuvan ajan jälkeen auto kaartaa pihaan. Juoksemme kuopukseni kanssa heitä vastaan. He nousevat autosta hymyilevinä. Neljässä kuukaudessa he eivät ole muuttuneet lainkaan. Äitini näyttää äidiltäni ja isäni isältäni. Jälleennäkemisen ilo läikähtää. Vaikka olen aikuinen, pelkkä heidän näkemisensä saa minut tuntemaan oloni turvalliseksi.
Illalla istumme olohuoneessa ja kyselen vanhemmiltani, mitä he haluaisivat tehdä ja nähdä vierailunsa aikana. He ovat kokeneita matkailijoita, eikä heillä ole erityisiä toiveita. Äitini sanoo kauniisti, että he haluavat viettää aikaa kanssamme, se riittää.
Viikko sujuukin leppoisasti. Kun lapset ovat päivisin koulussa, ajelemme ympäriinsä katselemassa lähiseutua. Huvittuneena huomaan, että tunnen jo pientä kotiseutuylpeyttä uudesta asuinpaikastamme. Iltaisin laitamme yhdessä ruokaa ja juttelemme niitä näitä.
Nopeasti vanhempani solahtavat osaksi arkeamme. Äitini hoitaa puutarhaamme ja kokkaa tottuneesti. Hän tietää jo mistä laatikosta mitäkin astioita löytyy. Isäni hakee poikaani koulusta ja metsästää tyttäreni huoneesta sinne eksyneitä hämähäkkejä. Hän korjailee ohi mennessään talon pikku puutteita. Hän tietää jo mistä työkalut löytyvät. Aamiaispöydässä kuuntelen taas vanhaan tapaan heidän niin tuttua eipäs-juupas väittelyään.
Olen iloinen, että vanhempani tulivat vierailulle. Olen kaivannut heitä. Minulle on myös tärkeää, että he näkevät, että meillä on kaikki hyvin. Elämämme täällä suuressa Amerikassa ei loppujen lopuksi paljoa eroa elosta kotosuomessa.
Lopulta koittaa lähdön hetki. Seisomme talomme edessä vilkuttamassa heille. Hetki on haikea, mutta onneksi näemme taas pian kesälomalla. Palaan sisälle taloon hyvillä mielin. Olen iloinen, että saan olla heidän tyttärensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti