Seisomme koulun liikuntasalissa ja kuuntelemme mieheni ja poikani kanssa tarkkaavaisina, kun noin 11-vuotias poika selittää vakavalla äänellä sähkön syntymekanismeja. Sanojensa tueksi hän on rakentanut erilaisia härvelejä havainnollistamaan tutkimushankettaan. Kuuntelemme esitystä vaikuttuneina. Poika selvästi ymmärtää, mistä puhuu. Olemme jokakeväisessä koulun oppilaiden tiedenäyttelyssä.
Näyttely on juuri sellainen kuin kaikissa amerikkalaisissa elokuvissa. Lapset ovat rakentaneet mitä kummallisimpia kojeita ja tehneet erilaisia tutkimuksia. Opimme muun muassa, miksi kuvamme heijastuu lusikan toiselta puolelta oikeinpäin ja toiselta ylösalaisin tai kuinka monta tammenterhoa orava tarvitsee selvitäkseen talven yli.
Jokainen työ noudattelee samaan kaavaa ja niissä esitellään ongelma, hypoteesi, tutkimushanke ja sen tulokset. Hauskojen aiheiden avulla lapset ovat oppineet tieteellisen ajattelun peruskäsitteitä kuin vahingossa. Leikin varjolla he ovat tarttuneet uteliaasti ja rohkeasti lähes mahdottomiinkin aiheisiin ja niinpä tutkimusmetodit ovat sangen epäsovinnaisia ja lopputulokset luovia.
Kotona iltapalan ääressä tuijottelen nurinkurista peilikuvaani teelusikasta ja mietin, että mihin se lapsille luontainen uteliaisuus oikein karisee. Miksi muutumme niin turvallisuushakuiseksi ja etsimme ennemminkin hyväksi havaittuja ratkaisuja kuin kokeilemme uutta.
Olen itse hyvä esimerkki. Olen muuttanut ulkomaille, mutta samalla olen ympäröinyt itseni tutulla ja turvallisella. Kodissamme on Suomesta tuodut huonekalut, aamulla paahdan suomalaista ruisleipää, ruokakaupassa etsin Valion maitoa, seuran puutteessa soitan toiselle suomalaiselle ja ilahdun, kun voin uudessa maassa seurata toisten viitoittamaa polkua.
Toisaalta kuitenkin joudumme koko ajan väkisinkin oppimaan uutta. Elämme arjen tutkimushankkeiden keskellä, vaikka emme aina sitä itse huomaa. Uusien laitteiden käyttöönotto, harrastukset, työ, muuttuvat elämätilanteet, lasten kasvatus ja oikeastaan koko arkielämästä selviäminen vaatii melkoista ongelmanratkaisukykyä.
Lapset ovat menneet lopulta nukkumaan ja aukaisen vielä tietokoneen. Tarkoitukseni on etsiä itselleni, aikataululleni ja kukkarolleni sopiva koulutusohjelma syksyksi. Täkäläisten yliopistojen kurssitarjonnan viidakko ja sekavuus ahdistaa jo etukäteen, mutta tiedenäyttelyn innoittamana päätän suhtautua edessä odottavaan tehtävään tiedenaisen innolla ja uteliaisuudella.
Ja ehkä tällä kertaa en valitse sitä tuttua ja turvallista vaihtoehtoa, vaan noudan entisen työkaverini ohjetta: Opiskelet sitten jotain ihan uutta ja luovaa, jotain joka avartaa ajattelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti