Pinotexia pintaan juu

Terassimme on kamalassa kunnossa. Laudat ovat lähes läpi lahonneita ja joka askeleella joutuu varomaan, että siitä ei saa tikkuja varpaisiin.

Yritän kuumeisesti miettiä, mitä sille voisi tehdä. Kesä on täällä pitkä ja terassia tulee käytettyä ihan eri tavalla kuin Suomessa. Isäni oli käydessään sitä mieltä, että koko rakennelma pitäisi uusia. Vuokraemäntämme ei kuitenkaan ole halukas laittamaan taloon enää yhtään ylimääräistä taalaa. Hän aikoo myydä talon, kun markkinat paranevat.

Sisustajaystäväni on kuitenkin optimistisempi. Hän innostuu haasteesta ja saapuu talkoisiin hiomakoneen kanssa. Vuokraemännän luvalla levitämme terassille suojaavan petsin. Värisävyksi olemme valinneet vaalean harmaan.

Päivä on ehkä siihen asti helteisin ja hikoilemme kuin pienet possut. Väri imeytyy vanhaan puuhun epätasaisesti. Toteamme, että terassi vaatii kuivuttuaan vielä toisen kerroksen maalia.

Pari päivää myöhemmin juon juuri aamukahvia, kun huomaan vuokraemäntäni tepastelevan takapihalla jonkun työmiehen kanssa. Painaudun nopeasti matalaksi ja kiroan, että hän näkee terassin keskeneräisenä. Olen tullut aamuyöstä kotiin elokuvan yönäytöksestä, enkä ole lainkaan sillä tuulella, että jaksan keskustella hänen kanssaan juuri nyt. Konttaan alakerran läpi ja livahdan yläkertaan odottamaan, että he lähtevät.

Lopulta auto hurauttaa pihasta. Ei kestä kauaakaan, kun vuokraemäntäni soittaa. Hän ei ole tyytyväinen näkemäänsä. Hän ei pidä väristä ja haluaa tulla keskustelemaan.

Seuraavana päivänä hän purjehtii paikalle. Vuokraemäntäni on näyttävän näköinen nainen tummissa hiuksissaan ja kirkkaan punaisessa huulipunassaan. Keskustelun edetessä minulle käy selväksi, että kyse ei itse asiassa lainkaan ole maalin sävystä vaan siitä, että hän ei ylipäätään pidä maalatusta terassista.

- En ole itse suojannut terassia koskaan millään aineella, sillä olen halunnut pitää sen täysin kemikaalivapaana alueena. Ja jos vielä muutan takaisin, en voi elää maalatun terassin kanssa, hän toteaa teatraalisesti.

Yritän kärsivällisesti selittää, että terassi on oikeasti lahoamispisteessä ja että hän joutuu sen joka tapauksessa uusimaan lähiaikoina. Nyt maalaaminen antaa sille ehkä kuitenkin pari vuotta lisäaikaa.

Selitykseni ovat turhia. Hänen mielestään terassi oli hyvä juuri sellaisena kuin se oli ”luonnontilassa” ja nyt aiheuttamamme ongelma pitää hoitaa. Hänellä on ratkaisu valmiina. Hän palkkaa työmiehen hiomaan maalin pois ja me tietenkin maksamme koko lystin. En ole uskoa korviani. Luulin naivisti, että hän olisi ollut iloinen tekemästämme työstä.

Lasken kymmeneen ja totean tyynen rauhallisesti, että en aio maksaa mitään. Hän on ennakkoon hyväksynyt suunnitelmamme ja myös valitun värisävyn. Hän saa tehdä terassilleen mitä haluaa, mutta omalla kustannuksellaan. Hiljaisuus laskeutuu välillemme, mutta suomalaisena se ei minua häiritse. Pian hän jatkaakin puhettaan kemikaalien vaaroista.

Yritän löytää ratkaisun tilanteeseen ja ehdotan, että voin myös maalata terassin jollain luonnollisemmalla värillä, jos hän haluaa. Kerron, että ystävälläni on kaunis ruskeaksi petsattu terassi ihan lähellä. Ja koska hän haluaa nähdä sen omin silmin, sovimme että käymme katsomassa sitä illalla.

Vuokraemäntäni lähdettyä istun terassin reunalle lievästi järkyttyneenä. En tiedä mitä ajatella. Esikoiseni toteaa viisaasti, että ehkä kyse on jostain muusta kuin terassista. Ehkä kyse on luopumisen tuskasta. Rakkaassa kotitalossa asuu nyt joku toinen ja talo alkaa pikku hiljaa elää omaa elämäänsä.

Illalla käymme katsomassa ystäväni terassia. Jotain on tapahtunut, sillä vuokraemäntämme asenne on muuttunut. Hän hyväksyy ruskean värin ja antaa minulle luvan jatkaa maalausta. Ehkä hän vain tarvitsee aikaa tottuakseen ajatukseen, että tämä hänen omistamansa talo ei ehkä enää koskaan ole hänen kotitalonsa.