Vaalit lähestyvät ja sitä myöten myös tv:n vaaliväittelyt. Odottelen illan ohjelman alkamista ja lueskelen samalla päivän lehteä.
Lukuhetki keskeytyy, kun dramaattinen mainosmusiikki täyttää huoneen. Tv-ruutuun ilmestyy mustavalkoisia lähikuvia naisen kasvoista. Valitut kuvakulmat saavat hänet näyttämään epämielyttävältä. Musiikki tiivistyy ja mustat voimakkaat kirjaimet iskeytyvät ruutuun: Hän on valehtelija ja voi valehdella sinulle myös huomenna!
Kyseessä ei ole amerikkalaisen tosi-tv:n mainos, vaan vaalimainontaa tyypillisimmillään. Mitä paremmin ehdokkaat onnistuvat mollaamaan vastapeluria, sen parempi. Kilpailijan menneisyydestä löydetyt luurangot ovat omalle vaalikampanjalle kuin lottovoitto.
Suomalaiseen asialliseen vaalikulttuuriin tottuneena täkäläinen kampanjointi ihmetyttää. Suomessa ehdokkaat puhuvat uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Tien varsien kuvissa he hymyilevät rusoposkisina kukkien ja leppäkerttujen ympäröiminä.
Tunnustan, että hetken aikaa huvitan itseäni kuvittelmalla miten hersyviä herjamainoksia suomalaisista politiikoista saisikaan aikaan.
Vaaliväittely alkaa. Paikalla studiossa on kaksi senaattoriehdokasta: republikaani ja demokraatti. Toinen paikkaansa puolustava ja konkari ja toinen nuori ärhäkkä haastaja. Vanha konkari jää nopeasti altavastaajaksi, kun ärhäkkä pääsee vauhtiin. Hän yhdistää huolettomasti faktaa ja fiktiota. Hän panettelee taitavasti vastaehdokastaan ja keittää sellaista soppaa, että yskittää. Mutta hän on vakuuttava ja katsoo kansaa suoraan silmiin. Pelottavaa, sillä hänet varmasti valitaan.
En ole kuitenkaan ainoa, jota nykyinen vaalikeskustelu Yhdysvalloissa kummastuttaa. Kun ehdokkaat keskittyvät toistensa sättimiseen, äänestäjä unohtuu. Keskustelun taso ei vakuuta ja maan tulevaisuuden kannalta tärkeät asiat jäävät käsittelemättä. Tästä huolestuneena oman kaupunkimme paikallisvaikuttajat päättivät ennen vaaleja perustaa puolueettoman toimikunnan herättämään yhteiskunnallista keskustelua, kun politiikoista ei siihen ole ollut.
Seuraavana päivänä vien ystäväni tytärtä kouluun. Hän kertoo, että heillä oli käynyt edellisenä iltana vieraita. Ovikello oli soinut ja sisään oli astunut paikallinen edustajaehdokas. Häntä ei ollut haitannut se, että perheellä ei ole äänioikeutta.
- Kerrothan minusta ystävillesi, hän oli lähtiessään pyytänyt hymyillen perheen äidiltä.
Onneksi on siis myös toisenlaisia esimerkkejä. Auton takapenkillä istuvan pikkutytön silmät loistavat, kun hän muistelee kohtaamista. Ehdokas ja hänen sanomansa oli tehnyt tyttöön suuren vaikutuksen.
Ehkä politiikalla on vielä tässäkin maassa toivoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti