Vaikka olen eläkeläisten tavoin työelämän ulkopuolella, jää tulos hieman kirvelemään. Muutenkin vaalikoneiden logiikka mietityttää. En minä halua äänestää sellaista, joka ajattelee samalla tavalla kuin minä. Haluan äänestää sellaista, joka ajattelee enemmän. Ehkä nyt onkin hyvä hetki lähteä liikkeelle puhtaalta pöydältä ja ottaa selvää, mitä asioita eri puolueet näissä vaaleissa oikein ajavat.
Aloitan tutkimusretkeni minulle luontevasta tiedonlähteestä eli Twitteristä. Käyn katsomassa, mistä asioista puolueiden puheenjohtajat puhuvat. Huomaan, että kaikki eivät käytä Twitteriä, vaikka se olisi niin helppo tapa lähestyä äänestäjiä. Joillain on tili, mutta se on lukittu. Toiset taas keskittyvät kertomaan siitä, missä he käyvät puhumassa. Ei minua kiinnosta se, että he ovat Forssassa, vaan se, mitä he siellä sanovat. Onneksi sentään pari puheenjohtajaa puhuu ihan oikeista asioista.
Seuraavaksi päätän mennä puolueiden vaalisivuille. Ehkä sieltä vaaliohjelmat löytyvät helposti. Ja niin onneksi monelta puolueelta löytyvätkin. Osa kuitenkin luottaa äänestäjän ahkeruuteen lukea monisivuisia dokumentteja. Poistun sellaisilta sivuilta. Pyydän anteeksi, mutta olen hemmoteltu median kuluttaja ja haluan saada tiedon tarjottimella valmiiksi paloiteltuna.
Tutkimusretkeni jälkeen minulla on jotenkin pettynyt olo. En tiedä mitä odotin. Olen kai amerikkalaistunut, sillä kaipasin oikeita ihmisiä kertomaan minulle selkeällä Suomen kielellä siitä, mikä maallemme on tärkeää. Kaipasin vahvempaa retoriikkaa, tunnetta ja vaikuttamisen halun paloa. Nykyteknologialla se olisi ihan mahdollista.
Ehkä vaalikamppailun kiihkeys näkyy ja tuntuu Suomessa, mutta tänne rapakon taakse se ei puolueiden sivuilta välity. Suurin osa puolueista luottaa yhä kirjoitettuun sanaan, mutta täältä kaukaa katsottuna ne tuntuvat vain sanoilta paperilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti