Vettä sataa kaatamalla. Talvi on muuttunut yhtäkkiä kuin synkäksi syksyksi. Kannan ruokaostoksia autosta sisälle taloomme. Käsissäni on ainakin kaksikymmentä pientä rapisevaa muovikassia, joissa jokaisessa on vain muutama ruokatavara. Paikallinen epäekologinen tapa pakata ostokset pistelee omatuntoani. Pitäisi muistaa hankkia kankaisia ostoskasseja.
Yritän avata ulko-oven yhdellä kädellä. Se ei tietenkään onnistu ja puolet kasseista putoilee maahan. Mahtavaa, huokaisen ja alan keräillä kuistille vierineitä ostoksia. Samalla huomaan, että suhteeni ruokakaupassa käyntiin on muuttunut.
Alussa olin haltioissani paikallisista ruokakaupoista ja niiden valikoimista. Kaupoissa kaikkea oli monikertaisesti kotimaan tarjontaan nähden ja monet tuotteet olivat minulle täysin uusia. Saatoin vaellella ruokakaupassa vaikka kuinka kauan. Erityisesti kauppojen kalatiskit sykähdyttivät. Lähikaupasta löytyi esimerkiksi hummeria tai kampasimpukoita ihan kohtuulliseen hintaan.
Olin innoissani myös herkullisen raikkailta ja tuoreilta näyttävistä hedelmistä ja marjoista. Kun ensimmäisen kerran ostin valtavan mustikkalaatikon, ilahduin iloisesti. Mustikat maistuvat aivan aidoilta suomalaisilta metsämustikoilta. Niiden maku toi mieleeni viime kesän, auringon ja pyöräretken kesäpaikkamme vieressä olevaan metsikköön.
Mustikoista tulikin vakiotuote jääkaapissamme. Ostin niitä niin ahkerasti, että lopulta emme ehtineet edes syödä kaikkia. Eräs pieni mustikkalaatikko hautautui jääkaappimme syövereihin, josta löysin sen vasta pari viikkoa myöhemmin. Suureksi yllätyksekseni mustikat näyttivät edelleen yhtä tuoreilta ja herkullisilta kuin ostopäivänä.
Tämän jälkeen aloin tarkkailemaan myös muiden tuotteiden säilyvyyttä. Aika nopeasti kävi selväksi, että Amerikassa ruokaa on lähes mahdotonta saada pilaantumaan. Leipä ei homehdu, marinoimaton kana säilyy viikkoja ja maito pysyy tuoreena ties kuinka kauan. Pitkät säilytysajat ovat hinta, jonka kuluttaja joutuu maksamaan lähikauppansa monipuolisesta ja yltiölaajasta valikoimasta.
Tunsin itseni huijatuksi, enkä enää ole ollut yhtä innostunut ruokakaupassa kävijä. Pikku hiljaa olen siirtynyt myös yhä enemmän ostamaan luomuruokaa, jota harvemmin ostin kotimaassa. Suomalaista tavallista ruokaa voisikin mainiosti myydä täällä luomuruokana.
Retuutan ostoskassit keittiöön ja puran ruuat kaappeihin. Sade näyttää vain yltyvän. On vaikeaa uskoa, että se säätiedotuksen mukaan muuttuu yöllä jälleen lumeksi. Alan valmistamaan perheellemme iltaruuaksi kalaa. Huomaan haaveilevani kesäpaikkamme lähellä sijaitsevan kalasataman kalasta. Valikoima ei ole hääppöinen, mutta kaikki on taatusti tuoretta.
Yksi asia, josta jaksan aina vaan ilahtua täällä kalifornian kaupassa käydessäni on se, että kassalla lähes aina kysytään, tarvitsenko apua tavaroiden autoon roudaamisessa. En ole vielä tarvinnut, mutta joskus pojan ollessa pienempi olisin koto-Helsingissä arvostanut sellaista kovastikin.
VastaaPoistaMulla on jo sekalainen kasa kangaskassejakin, hermostuin niin totaalisesti joka paikan valloittaneisiin paperikasseihin (laittavat kaksi sisäkkäin, joten viikossakin määrä on aikamoinen...)