Naapurista päivää

Olemme ehtineet olla talossamme noin pari päivää, kun ovikello soi ensimmäisen kerran. Oven takana seisoo charmantisti harmaantunut herra, joka esittelee itsensä naapuriksemme, siitä tien ensimmäisestä talosta vasemmalla.

Nimi kuulostaa tutulta ja hetken mietittyäni muistankin, että hän on paikallinen kuuluisuus. Hän on juuri SE herra K, joka on kirjoittanut kylämme, jo vuonna 1899 perustetun Golf Glubin historian. Herra K. toivottaa meidät lämpimästi tervetulleeksi. Hän viivähtää eteisessä hetkisen ja antaa nipun paikallisesitteitä. Lähtiessään hän muistuttaa, että jos on mitään missä hän voi auttaa, älkää epäröikö pyytää apua.

Hämmentyneenä jäämme mieheni kanssa seisomaan oven taakse. Olipas ystävällistä, toteamme yhteen ääneen. Ei kuitenkaan kestä kauaa, kun pimeän pohjolan kovettama kyyninen luonteeni puskee pintaan. Tarkastuskäynti, totean. Haluaa vain varmistaa, että naapuriin ei ole muuttanut epäilyttäviä henkilöitä, mutisen.

Omista epäilyistäni huolimatta naapurin vierailu ilahduttaa. On mukavaa kuvitella herra K. kirjoituspöytänsä taakse tekemään tutkimustyötä lähialueen historiallisista kohteista.

Myöhemmin iltapäivällä ovikello soi taas. Tällä kertaa oven takana ovat naapurit tien toisesta talosta vasemmalta, herra ja rouva F. Ennestään tiedämmekin, että he ovat tee se itse -pariskunta. Asuinalueen tavoista poiketen he luovat itse lumet ja tekevät puutarhatyöt. Myös he muistuttavat moneen kertaan, että jos on mitään missä he voivat auttaa, niin he auttavat mielellään.

Vien heiltä saadut kukat ja itse tehdyt piparit keittiöön. Nyt myös lapset ovat kummissaan. Ovatko he leiponeet nämä meille? Lapset eivät ole kyynisiä vaan vain aidosti ilahtuneita uusien naapureiden ystävällisyydestä. Ei mene kauaakaan, kun piparit on tuhottu. Kukka-asetelma on kaunis ja mukavaa ajatella, että tee se itse -naapurini eivät pidä minua kummallisena, jos tulevaisuudessa itsekin puuhastelen pihallamme.

Illalla kerron täkäläiselle suomalaiselle ystävälleni vierailuista. Esitän epäilyni siitä, että kyseessä on vain rituaali, joka tulee täkäläisten normien mukaan toteuttaa. Hän tyrmää ajatukseni täysin. Hänen mukaansa ei ole ollenkaan sanottua, että naapurit tulevat täällä esittäytymään. Me olemme vain onnekkaita ja meidän pitäisi olla iloisia siitä, että olemme saaneet niin mukavia ja ystävällisiä ihmisiä naapuriksemme.

Lopetan puhelun lievän syyllisyyden vallassa. Miksi olin heti valmis epäilemään ystävällisten eleiden aitoutta? Jään miettimiään, että onko avuliaisuus ja kohteliaisuus vieraita ihmisiä kohtaan niin harvinaista, että se tuntuu teeskentelyltä?