Puhtaat valkeat lakanat

Olin jo jonkin aikaa tuijotellut olohuoneemme ikkunoita ja pohtinut minkälaiset verhot niihin sopisivat. Olin selaillut amerikkalaisen verkkokaupan tarjontaa ja yrittänyt löytää sopivia valtavasta valmisverhovalikoimasta. Lopulta ryhdistäydyin ja kävin ostamassa paikallisesta Anttilasta edulliset harmaat ja valkoiset valmisverhot.

Ripustin verhot illalla paikoilleen ja nyt aamupäivän valossa yritän miettiä, kummat niistä ovat paremmat. Olen juuri arvioimassa niitä, kun uusi suomalainen ystäväni tulee piipahtamaan. Hän huomaa uudet verhot heti. Hän pitää valkoisesta väristä ja on kadehdittavan varma mielipiteissään. Hän ehdottaa kohteliaasti, että minun kannattaisi ehkä hakea Ikeasta edulliset valkoiset puuvillaverhot, kun nämä amerikkalaiset ovat lähes aina tekokuitua. Hän lähtee iloisesti vilkuttaen jatkamaan matkaansa. Jään tuijottamaan verhoja, jotka tosiaan alkoivat juuri näyttämään aivan polyesteriverhoilta.

Seuraavana päivänä käyn taas verho-ostoksilla. Tällä kertaa ostan valkoiset puuvillaverhot paikallisesta Pentikistä. Ne eivät laskeudu niin kauniisti, mutta eivät taatusti ole polyesteriä. Ripustan verhot olohuoneen toiseen ikkunaan ja istun keskelle huonetta tekemään tärkeää arviointia: harmaat vai valkoiset.

Mieheni kävelee olohuoneen läpi matkallaan ulos. Eikös nuo valkoiset näytä ihan lakanoilta, hän huikkaa huolettomasti ohi mennessään. Jään tuijottamaan hänen peräänsä mykistyneenä. Painan pääni käsiini ja yritän käsittää miksi tämä on niin vaikeaa. Eräs entinen esimieheni olisi jo muistuttanut, että kun ihmisillä on liikaa aikaa, he keskittyvät epäolennaiseen.

Ehkä kuitenkin kyse onkin jostain muusta. Olen aina pitänyt sisustamisesta ja tavallisesti minulla on aika selkeä käsitys siitä mistä pidän ja mitä kannattaa ostaa. Sisustamisessa olen aina ollut harkitseva kuluttaja. Mietin huolella, ostan yleensä kotimaista ja laadukasta. Säästän, kunnes minulla on varaa ostaa mieleiseni. Huonekaluista ja kodinkoneista etsin pitkäaikaisia kumppanuuksia, joille kertyy tunnearvoa. Useat huonekaluistamme on tilattu suomalaisilta puusepiltä tai entisöity vanhoista. Suomen kotimme verhot olivat mittatilaustyötä ja vielä usean vuoden jälkeenkin olin niihin tyytyväinen.

Ehkä kyse ei ole ollenkaan näistä verhoista, vaan siitä, että olen hukannut oman kuluttajaidentiteettini. Verhot ovat vain jäävuoren huippu siitä tavaramäärästä, joka kotiimme pitää hankkia nopeasti, halvalla ja tilapäisyyden periaatteella. Kun eurooppalaiset sähkölaitteet eivät täällä toimi kunnolla, lähes kaikki kodinkoneet on pakko uusia. Lisäksi tarvitaan lukuisia muita välttämättömiä hankintoja.

Vai voisinko elää ilman sitä kaikkea mihin olen tottunut? Voisinko pelottomasti luopua nyt, kun siihen olisi hyvä mahdollisuus? Ajatus on houkuttava, mutta mutta se ei ole realistinen. Tiedän, että haluan säilyttää vanhan mukavuustason ja ympäröidä itseni niillä tottumuksilla, joihin olen kiintynyt. Samalla ymmärrän, että en kuitenkaan ole valmis luopumaan niistä kulutusperiaatteista, jotka ovat minulle tärkeitä.

Nousen ylös ja irrotan harmaat polyesteriverhot. Päätän pitää valkoiset puuvillaiset. Lupaan itselleni, että vien ne Suomeen ja keksin niille siellä uuden elämän, vaikka sitten perheemme lakanoina.